





|
Enteet
Tähän olen koonnut muutamia Wanhoja Enteitä, joista hämmentävän monet ovat arkikäytössä meilläkin.
~Sananen Enteistä~
Hyvä on, tämä tulee kuulostamaan oudolta sellaisen suusta jonka perheessä on useampiakin enteitä ja uskomuksia ahkerassa käytössä, mutta minä en oikeastaan ole taikauskoinen. Enemmänkin vain "uskoskelen" enteisiin silloin tällöin kun se sopii minulle.
Ensinnäkin paheksun termiä "taikauskoinen", sillä mielestäni se ei kuvaa tilanteen luonnetta lainkaan.
Mielestäni sanan "taikauskoinen" on kehittänyt joku sellainen joka ei eläessään ole tehnyt ainuttakaan ennalta-arvaamatonta tai spontaania asiaa, saatikka kuulunut minkäänlaiseen vähemmistöön (vaikka luultavasti olisi pitänyt).
"Taikauskoinen" kääntyy omiin korviini merkitsemään ihmistä joka uskoo taikuuteen, ja noh, minä uskon taikuuteen joten se siitä. Parempi termi kuvaamaan "taikauskoisuutta" olisi ehkäpä enne-uskoinen, tai erityisen pahassa akuutissa tilassa jopa enne-hysteerinen.
Mutta kuten jo sanoin, itse en ole "taikauskoinen" sanan perinteisessä merkityksessä. Otetaan esimerkiksi Perjantai 13:sta. Jotkut hermostuvat kyseisen päivämäärän lähestyessä niin että lykkäävät menojaan, siirtävät tapaamisia, varovat tikkaita, vähääkään tummemmansävyisiä kissoja, ja halkeamia asfaltissa. Jotkut katsovat parhaaksi vetää peiton korville ja nukkua neljänteentoista päivään, ihan vain varmuuden vuoksi.
Tai ehkäpä kyse on vain puhtaasti uskosta.
En usko Perjantai 13:sta voimaan, mikä selittäisi sen että viime vuonna tuona samana päivänä tein likimain täydellisiä Tosca-leivoksia joita muistelen vieläkin haikeana. Ei siis tietoakaan epäonnesta. No jaa, telkkarista taisi kyllä tulla Pauly Shore - elokuva, mutta se oli varmaankin vain sattumaa.
Epäonnesta puheen ollen, miten olisi Maanantai?
Ehdotankin että siirrämme huonon onnen Perjantai 13:sta Maanantaihin. Ihan mihin vain maanantaihin.
Olen niitä ihmisiä joiden mielestä maanantait ja aamut (ja maanantaiaamut) on keksitty ihan vain ihmisten kiusaksi, ja samaten myös niitä ihmisiä jotka sanovat kuoleman-enteistä että ne on keksitty ajalla jolloin ihmiset kuolivat aivastukseen ja varpaan nyrjähdykseen, ja että osan niistä oli toteuduttava jo silkasta todennäköisyydestä.
Olen niitä ihmisiä jotka hetkeäkään epäröimättä kehoittavat pahaa silmää pelkäävää vihaista roskajoukkoa menemään kotiinsa ja hankkimaan elämän.
"No joo...ei ole ollut paras vuosi. Rutto tuli ja meni, lehmät on laihoja ja halla vei viljan, mutta hei tästähän ei voi asiat enää kuin parantua."
Viimeksi kun totesin etteivät asiat voi enää pahentua, tapahtui jotain mihin liittyi heinäkuu, migreeni, maalaiskauppa, linja-auto, vihainen mehiläinen ja jumittunut turvavyö.
Mutta siitä joskus toiste.
*
Enteitä
"Jos kynttilä putoaa ja kahtia menee, tuplaongelma sinulle tulee."
Sytytä uusi valkoinen kynttilä uudessa talossa tuomaan hyvää onnea ja onnellisuutta kotiin.
Sytytä ruskea kynttilä joka huoneeseen Kynttelinpäivänä houkuttelemaan hyvää onnea ja pitämään poissa pahat henget ja negatiivisuuden.
Jos kynttilä sammuu itsekseen, se ennustaa kuolemaa perheessä.
Pitkä, suora liekki kynttilässä spiritismi-istunnon aikana kertoo että henki on läsnä.
Sininen liekki kynttilässä on merkki siitä että hyviä henkiä on lähellä.
Sytytä aina kynttilä kun joku syntyy, menee naimisiin, tai kuolee, varmistaaksesi että pahat henget pysyvät poissa näillä tärkeillä hetkillä.
Aseta palava kynttilä kurpitsalyhdyn sisään Sielujen Yönä pitämään pahat henget poissa.
Valkoisesta kynttilästä uneksiminen tietää tosirakkautta.
Jos kynttilä ei syty, se tietää myrskyä.
Jos kynttilän liekki lepattaa ja huojuu ilman vetoa, se on enne siitä että huonoa säätä on tulossa.
Sytytä vihreä kynttilä uudenkuun yönä tuomaan rahaa.
Jos sytytät kynttilän tulipesästä, se estää sinua koskaan tulemasta rikkaaksi.
Jos kynttilä sylkee kipinöitä, sade on tulossa.
Pussillinen suolaa tai kelloja ripustettuna ovennuppiin lähettää pahat henget tiehensä.
Viisi kiiltävää penniä verannan alla tuo rahaa taloon.
Jos haluat päästä eroon kummituksesta, läimäytä ovi kiinni monta kertaa peräkkäin.
Kultainen avain kotona suojelee pahalta silmältä.
Kolme avainta ketjussa tuo terveyttä, rikkautta, ja rakkautta.
Oven avain sängyn alla karkoittaa painajaiset.
Veitsi sängyn alla leikkaa kaikkien pahojen unien läpi.
Kutsuaksesi tuulen voimia kotiisi, pese ikkunat etikalla.
Matalinkaan peili ei saisi leikata pois pisimmän asukkaan päätä. Tämä voi aiheuttaa päänsärkyä.
Nuku pää pohjoiseen päin. Pohjoinen on kaiken voiman kulmakivi.
Hevosenkenkä patjan alla auttaa hammassärkyyn.
Kuparimuotit seinällä tuovat rakkautta taloon.
Jos suola loppuu talosta tyystin, se on huono merkki.
Jos haluat pysyä intohimoisena, älä harjaa hiuksiasi ennen nukkumaanmenoa.
Jos joku kaataa tuolin noustessaan pöydästä, hän valehteli istuessaan siinä.
Tuoli joka keinuu itsekseen tarkoittaa että huonoja uutisia on tulossa.
Jos kanamunat halkeavat keitettäessä, vieraita on tulossa.
Pippurin pillaaminen tietää tuloa, suolan pillaaminen taas on ongelmien enne.
Kuplat aamukahvissa tietävät rahaa.
Veden pillaaminen pöytäliinalle tietää sadetta.
Veisten ristiminen pöytää kattaessa tietää pitkää matkaa.
Älä lähde metsästämään Sielujen Yönä, tai saatat vahingoittaa vaeltavaa henkeä.
Samhainina syntyneet lapset ovat aina turvassa pahoilta hengiltä, ja heitä on siunattu toisella näöllä.
Jos kynttilä palaa himmeällä, sinisellä liekillä, se merkitsee että henki kulkee ohi.
Kun kissa juoksee villisti ympäri ja kynsii mattoja ja huonekaluja, tuuli on nousussa.
Kun kissa pesee korvantakusiaan, sade on tulossa.
Rinki keltaisia tai valkoisia kukkia nousee sinne, missä keijut viettävät tanssiaisiaan.
Jos keijuringin ympäri juoksee yhdeksän kertaa myötäpäivään täyden kuun yönä, kuulee keijujen naurun ja puheen. Vastapäivään juokseminen on vaarallista, sillä keijut saattavat lumota juoksijan.
Hämähäkit talossa tietävät hyvää onnea, vaurautta ja onnellista elämää.
Hämähäkin tappaminen tietää huonoa onnea:
"Jos tahdot elää ja kukoistaa, hämähäkki hengissä juosta saa."
Jos hämähäkki laskeutuu alas, vieraita on tulossa.
© Lumi
|
|