LuutakomeroStrangeBrew
Book of Shadows
Foorumi
Chat

Kirjoita vieraskirjaan
Lue vieraskirjaa
Kynttilöiden valmistus

Valaistusta Kynttilöiden Valmistamiseen

~*~

Olet päättänyt tehdä itse omat loitsukynttiläsi. Ihailtavaa, mutta myös hivenen hankalaa, etenkin jos kynttilänvalaminen on sinulle uutta.

Uskon että olen tehnyt kynttilöitä tarpeeksi paljon voidakseni antaa pari vinkkiä jotka toivottavasti helpottavat omia kokeilujasi.

Jos luet ohjeita valettujen (eli muotissa tehtyjen) kynttilöiden valmistamiseen, niissä neuvotaan kiinnittämään sydänlanka painoon, joka tipautetaan muotin pohjalle, ja langan toinen pää solmitaan lyijykynän ympärille niin että lanka on suorana ja tiukkana, sitten kynä asetetaan lepäämään muotin reunaa vasten. Kun vaha on sulatettu tuplakattilassa, se kaadetaan muottiin. Ihan kiva, jos se vain toimisi.

Tottapuhuen se varmasti toimiikin monella, mutta itselläni se ei ole tainnut onnistua useammin kuin on laskettavissa yhden käden sormilla. Miten tahansa teinkään, vaikka orjallisesti seurasin ohjeita, ja työskentelin kieli keskellä suuta, onnistuin aina saamaan sydänlangan vinoon. Lopulta kyllästyin tähän tekniikkaan niin että kehitin omani. Ja sen kerron sinulle tässä:

~*~

Valmisteltuani muotin (joskus se on syytä öljytä kevyesti jotta kynttilä on helpompi irroittaa sen jähmetyttyä) aloitan kynttilämassan valmistamisen. Ensin leikkaan sopivan mittaisen pätkän kynttilän sydänlankaa (käytä muottia mittana, leikkaa noin viisi tai kuusi senttiä muottia pidempi lanka).

Voit myös käyttää valmiiksi vahattua sydänlankaa joita voi ostaa joistakin askartelukaupoista. Tai jos käytät kynttiläsi valmistukseen vahaa toisista (polttamattomista) kynttilöistä, voit säästää näistä jääneet sydänlangat juuri tähän tarkoitukseen.

Sulatan vahan tuplakattilassa, eli vesihauteessa, ja sekoittelen sitä välillä. Kun vaha on sulanut, otan sydänlangan jonka mittasin ja leikkasin, ja kastan sen kokonaisuudessaan vahaan. Nostaessani sydänlangan kuumasta vahasta, otan äkkiä kiinni sen molemmista (polttavan kuumista!) päistä ja vedän sen täysin suoraksi, kireälle.

Odotan kunnes langan vaha jähmettyy, ja lanka jää tikkusuoraksi, sitten kastan sen nopeasti uudestaan vahaan. Tässä pitää olla nopea, sillä jos vahattua lankaa pitää liian kauan kuumassa vahassa, sen päällä oleva edellinen vahakerros sulaa pois, eikä kerrostu. Poimin taas langan vahasta ja vedän suoraksi. Kun lanka on taas jähmettynyt, asetan sen lepäämään pöydälle jossa se pysyy suorassa. Sekoitan nyt vesihauteessa olevaan vahaan värin, mahdolliset öljyt ja yrtit, mitä nyt haluankaan laittaa sinne, ja keskityn kynttilän tarkoitukseen täyttääkseni massan magialla. Tässä kohtaa voi lausua loitsunsa jos haluaa. Seuraavaksi, kun olen tarkistanut että vaha on kunnolla sula, ja väri sekoittunut hyvin ja tasaisesti, kaadan vahan muottiin.

Annan kynttilän jähmettyä pinnalta tarpeeksi, sitten sulatan jäljelle jääneen massan uudestaan ja kaadan sen kynttilän päälle siistiäkseni sen. Kynttilämassalla on tapana vetäytyä jäähtyessään kuopalle keskeltä, tämä tasoittaa sen.

Annan vahan jähmettyä taas rauhassa. Täysin jähmettymiseen voi mennä tuntejakin, riippuen kynttilän koosta ja paksuudesta, ja vahan pehmeydestä. Mutta sen ei saa antaa jähmettyä kovaksi tässä vaiheessa. Vain sen verran että se on kiinteää.

Seuraavaksi otan sukkapuikon (numero 3 on hyvä halkaisijaltaan noin 4-5 cm paksuun pilarikynttilään, mutta kaikkihan riippuu kynttilän koosta. Paksumpi kynttilä tarvitsee paksumman sydänlangan, joten sukkapuikonkin pitää olla paksumpi. Käytä sukkapuikkoa joka on aavistuksen paksumpi kuin käyttämäsi lanka).

Painan sukkapuikon suoraan massan läpi ylhäältä alas, kuin se olisi kynttilän sydän. Sitten, tarkistettuani että sukkapuikko on suorassa ja yltää pohjaan, jätän sukkapuikon paikoilleen ja annan kynttilän jäähtyä täysin.

Kun kynttilä on täysin jähmettynyt ja tuntuu viileältä tai kädenlämpöiseltä kosketettuna, on aika irroittaa kynttilä. Ota kiinni sukkapuikosta, pyöritä sitä kunnes se irtoaa, ja vedä se kokonaan pois.

Jos kynttilä ei tahdo irrota muotista, laita se n. ½ tunniksi pakkaseen. Vaha kutistuu hieman kylmässä, ja irtoaa helpommin. Kun olet saanut kynttilän irti, on vuorossa kynttiläsi pinnan arviointi. Jos kynttilän kyljissä on pahoja virheitä ja ne häiritsevät sinua, voit korjailla niitä seuraavasti:

Kuopat - Sulata kattilan pohjaan ja reunoille jäänyt vaha uudestaan, ja kun se on sulaa, kaada tai lusikoi sitä varovasti kuoppiin, yhteen kerrallaan. Odota että kuoppaan kaatamasi vaha jäähtyy, sitten painele sitä hieman, ja varovasti höylää liika pois. Jos kuoppa jää ääriviivoiltaan näkyviin vielä täytettynäkin, ota metallinen voiveitsi (sahalaidaton) ja kastele se kiehuvan kuumassa vedessä. Kuivaa terä äkkiä, sitten sivele kuopan reunoja sillä kunnes ne ovat sulautuneet muuhun massaan. Joskus näitä kuoppia ei saa täysin piiloon lainkaan. Silloin, jos ne edelleen häiritsevät, voisi harkita niiden uudelleen kovertamista ja täyttämistä eri värillä. Kynttilä ei näytä enää virheelliseltä, ja voi olla melkoisen hienon näköinen.

Saumat - Jos saumat ovat ulkonevia, höylää ne pois ja tasoita lopuksi kuumalla veitsellä. Jos saumat ovat sisäänpäin, eivätkä ne ole kovin syvät, kuumenna teflonpaistinpannu sopivan kuumaksi. Ei kiehuvan kuumaksi. Jos pannu on liian kuuma jotta voisit koskea siihen, se on sopiva.

Ota kynttilä ja aseta se kyljelleen (jos saumat ovat kyljissä. Aseta kynttilä pystyyn jos saumat ovat pohjassa) paistinpannulle. Tämä täytyy tehdä nopeasti. Pyöritä kynttilää paistinpannulla niin että se ei sula vain yhdeltä puolelta, ja poista sitten nopeasti kun sauman jäljet ovat hävinneet. Anna jäähtyä ja siisti mahdolliset valumajäljet höyläämällä.

Jos kynttilän pohjasta tuli valamisvaiheessa vino, voit sulattaa sen suoraksi ja kauniin tasaiseksi asettamalla sen pystyyn kuumalle paistinpannulle. Pidä huolta siitä että pidät kynttilää suorassa kun se on paistinpannulla, jotta pohjasta tulee suora kynttilään nähden. Muutoin kynttilästäsi tulee maaginen vastine Pisan kaltevalle tornille ja saat ennenaikaisia harmaita hiuksia yrittäessäsi keksiä miten saat sen pysymään pystyssä!

Seuraavaksi laitetaan kynttilänsydän paikalleen.

Jos jouduit korjailemaan kynttilääsi paistinpannulla, saattaa olla että kynttilän sydäntä varten tehty reikä umpeutui jommasta kummasta päästä. Paina siis vielä kerran sukkapuikko läpi reiästä varmistaaksesi että se on todella auki.

Ota sitten kovettunut sydänlanka ja pujota se läpi kynttilästä.

Jos haluat, voit tehdä solmun sydänlangan siihen päähän joka tulee ulos pohjasta, ja varmistaa sen paikalleen pehmittämällä sormissasi palan hyvää, pehmeää vahaa ja painelemalla sen solmun päälle. Näin sydän ei tipahda pois ja häviä. Tämä ei ole millään muotoa pakollista, etenkään jos aiot polttaa kynttilän heti, mutta jos joudut siirtelemään ja kantelemaan sitä ympäriinsä, tai lähettämään sen jollekin, on parempi kiinnittää se paikoilleen.

Kun sydän on paikoillaan, leikkaa ylimääräinen pois, ja jos haluat voit painella kynttilän sydämen ympärille pienen litistetyn palan pehmeää vahaa saadaksesi sen näyttämään viimeistellyltä. Vaikka kynttilän sydän on irtonainen, se toimii silti loistavasti. Kun kynttilä sytytetään, liekki sulattaa jatkuvasti vahaa joka valuu sydämen ympärille ja täyttää tyhjän tilan sen ympärillä sitä mukaa kun se palaa.

Olen kokeillut tätä monet kerrat ja se toimii.

Koristelu

Jos haluat, voit kaivertaa kynttilään riimuja, symboleita, numeroita, kirjaimia tai muita merkkejä jotka haluat mukaan loitsuusi. Kynttilää voi koristella muillakin tavoilla, kuten esimerkiksi kultamaalilla ja sabloonalla, yms. Päästä mielikuvituksesi valloilleen ja käytä sitä vahvaa symboliikkaa joka herättää sinussa taikaasi liittyviä tunteita.

Ole vain varovainen, ja muista että olet tekemisissä tulen kanssa. Älä käytä syttymisarkoja materiaaleja koristeluun.

Vinkkejä

- Käytä mahdollisimman laadukasta vahaa kynttilöiden tekemiseen.

Liian kova ja steariinipitoinen kynttilä epäonnistuu helpommin kuin pehmeästä vahasta tehty kynttilä. Pehmeä vaha on kaunis, tuntuu hyvältä käsissä, ja on helpommin muokattavissa vielä hieman kovettuneenakin. Jos haluat, voit pehmentää kovan tuntuista vahaa lisäämällä siihen vesihauteessa hieman mehiläisvahaa. (Tai tehdä koko kynttilän mehiläisvahasta. Nämä kynttilät kestävät kauan ja tuoksuvat ihanalle!)

- Käytä mahdollisimman laadukasta sydänlankaa.

Itselläni on suurehko vyyhti sydänlankaa jonka ostin eräästä nimeltämainitsemattomasta askarteluliikkeestä *höm höm*. Valitettavasti tämä sydänlanka on melko huonolaatuista, ja poltettaessa se käpristyy niin että sitä pitää leikata tuon tuostakin ellei halua kolmimetristä liekkiä ja nokijälkiä kattoonsa. On varmasti sanomattakin selvää ettei sellaista lankaa kannata käyttää. Ole tarkka kynttilänsydänlankaa ostaessasi.

Ja muista ostaa tarpeeksi paksua lankaa jottei kynttilä pala sisään keskeltä ja sammu jonnekkin vahalätäkköön. Ikävä loppu hyvälle loitsulle.

Siunattuja ja Maagisia Hetkiä Kynttilänvalossa!

© Lumi